Järvenpään Tennisseura ry

JäTS on perinteikäs tennisseura, joka on perustettu vuonna 1975. Tavoitteenamme on edistää tennisharrastusta Järvenpäässä ja Keski-Uudellamaalla siten, että mahdollisimman monella on mahdollisuus harrastaa tennistä edellytystensä ja tavoitteidensa mukaisesti.  Seurassa on tällä hetkellä (loppuvuosi 2021) 147  aikuisjäsentä ja 64 juniorijäsentä. Seuran toiminta on keskittynyt Järvenpäähän ja Keravalle. 

Järvenpäässä toiminta pyörii Kuuselankadun Tenniskeskuksessa, jossa on kolme yhden kentän tennishallia ja kaksi hiekkanurmipintaista ulkokenttää. Hallit omistaa halliyhtiö (Tennishalli Oy) ja Tennisseura on osakkaana halliyhtiössä. 

Syksystä 2019 alkaen olemme tehneet yhteistyötä Keravan Tennisseuran kanssa ja JäTS vastaakin valmennustoiminnan hallinnoinnista ja järjestämisestä Keravalla myös sisäkaudella 2022-2023. Valmennus tapahtuu sisäkaudella Keravan Tenniskeskuksessa, jossa on kaksi sisäkenttää. Ulkokaudella toimintaa järjestetään Lapilan kahdella massakentällä sekä Koivikon ulkokentillä Saviolla.

Keski-Uudenmaan hallisarja on pyörinyt jo useamman vuoden ajan Järvenpään ja Keravan Tenniskeskuksissa ja hallisarja jatkuu myös sisäkaudella 2022-2023.

Järvenpään Tennisseuran joukkueet osallistuvat  myös Tennisliiton järjestämään kansalliseen sarjatennikseen. Miesten joukkueita on tällä hetkellä mukana yleisissä sarjoissa kaksi ja naisten joukkueita yksi. Lisäksi seniorisarjoissa on kaudella 2022-2023 mukana yhteensä kaksi JäTS:n joukkuetta.

Järvenpään Tennisseura ry
Käyntiosoite: Kuuselankatu 2, 04410, Järvenpää
Yhdistysrekisteritunnus: (Ly 1731189-2)